SIJAINTI ja ALUE
HongKongin pinta-ala on 1095 km2 eli vertailuna voitaisiin puhua Ahvenanmaan kokoisesta alueesta. Maa-alue kasvaa päivittäin kun mereltä vallataan tilaa täytemaalla. Väestöä alkaa olla jo 7 miljoonaa, mikä tekee alueesta yhden maailman tiheimmin asutetuimmista (1997 koko maan asumistiheys 5780 asukasta per km2 ja Kowloonin alueella 53610 as per km2) 30% maa-alueesta on jopa asumatonta ja 40% käsittää puistoja ja muita luontoalueita.
NAAPURIT : pohjoisessa manner-Kiina ja Guangdongin maakunta, ei muita maanaapureita etelään Eteläinen Kiinan meri.
MAANTIEDE: Hongkong sijaitsee manner-Kiinan kaakkoisosissa niemimaalla ja sadoilla pienillä saarilla, mistä kaikki eivät ole edes asuttuja. Sijainti on juuri Kravun kääntöpiirin eteläpuolella eli samoilla leveysasteilla kuin Kalkutta, Havanna ja Hawaii. Pituuspiiri on sama kuin Kiinan Wuhan, Bali ja Australian Perth. Hongkongin on alunperin vulkaanista maaperää ja siksi vuoristoinen. Tasamaata on lähinä Kowloonin alueella ja luoteis osissa mantereella, missä ennen myös viljeltiin maata. Korkein kohta on 957 metrinen Ta Mo Shan mantereella ja kuuluisa Victoria Peak Hongkongin saarella nousee 552 metrin korkeuteen merenpinnasta ja tarjoaa huikeat maisemat yli kaupungin.
AIKA:Hongkongin aika on talvella 6 tuntia ja kesällä 5 tuntia edellä Suomen aikaa
ILMASTO subtrooppinen 4 vuodenajan ilmasto ja lämpenee koko ajan kasvihuoneilmiön vuoksi.
Keskilämpötila on 23 Celsiusta ja kosteusprosentti 72 %. Paras aika matkustaa on syksyllä; syyskuun lopusta joulukuun alkuun, jolloin kuivempaa ja viileämpää. Talvella joulukuusta maaliskuuhun paikalliset kokevat että on kylmä, kun yö lämpötila voi laskea mantereella 10 C (yöllä vuorilla jopa lähelle nollaa) ja korkea kosteus% tekee ilmasta hyvinkin kolean.. Kesäkuukausina voi lämpötila pysytellä yli 30 asteessa ja vastaavasti kosteus% jopa 90, jolloin vaatteet kastuvat ilman sadettakin. Helteestä huolimatta kannattaa varata kevyttä pitkähihaista sillä bussien, tavaratalojen ja hotellien ilmastointi viilentää joskus liiankin tehokkaasti. Kesäkuusta syyskuuhun on monsuuni sateiden ja taifuunien aika, jolloin trooppisten myrskyjen liikkeitä seurataan tarkasti ja niistä raportoidaan numeroilla. Kun myrsky nousee asteikolla 8:aan HongKong suljetaan eli koulut ja virastot ovat kiinni. Paikalliset kokoontuvat hotellien ravintoloihin, mitkä pidetään auki. Pölyä ja irtotavaraa lentää kaduilla, mutta rakennukset kestävät. Tuhoisimpia taifuuneja on ollut viimeksi 1969 ja 1979. Kovia myrskyjä ei HongKongin kohdalle usein osu, useimmat taifuunit kulkevat Kiinan Guangdongin kohdalta.
Vakavia maanjäristyksiäkään ei ole tavattu sitten vuoden 1874. Pientä maanliikettä kyllä mitataan hyvinkin usein.
IHMISET, VÄESTÖ, KIELI
Hongkongilaisia usein pidetään materialistisina ja kilpailuhenkisinä kauppiaina. Missään muualla maailmassa ei aika ole niin kallista ja ihmiset ovat aina kiireisiä, myös stressaantuneita. Britti kulttuuri näkyy muodollisessa pukeutumisessa. Alunperin kiinalaisia on edelleen 98% väestöstä, mutta siirtolaisia tulee myös Philippiineiltä esim. kotiapulaisiksi, kun kotiäidit ovat siirtyneet työhön kodin ulkopuolelle. Ennen Hongkongiin tultiin työhön ja paremman elämän toivossa, mutta nyt muuttoliike on manner-Kiinan suuntaan ainakin työn osalta. Myös elin kustannukset on Kiinan puolella edullisemmat, mutta koulutus ja muu sosiaaliturva on paremmin hoidettu Hongkongissa. Jatkuvasta rakentamisesta huolimatta edullisista asunnoista on pula ja asutus leviää vauhdilla myös entiselle maaseudulle eli New Territoryn alueelle. Valtaosa Hongkongin asukkaista puhuu Kantonin kiinaa, ei mandariini kiinaa, kuten manner-Kiinassa. Englantia kuitenkin edelleen puhutaan,jopa kiinalaiset keskenään elleivät puhu samaa kiinan kieltä. Sanotaan että yläluokka puhuu englantia ja rikastuu entisestään, kun taas köyhät puhuvat kiinaa ja köyhtyvät? Liike-elämä tuntuu edelleen pyörivät perhepiirissä ja valta vaihtuu sukupolvelta toiselle paremminkin kuin vieraalle. Perheen vanhin poika perii isänsä yrityksen jonka menestys on luonnollisesti kunnia-asia.Vanhempien kunnioitus on kiinalainen perinne, eikä vanhainkoteja käytetä. Vanhukset eivät ylpeyttään käytä sosiaaliturvaa vaan mieluummin tukeutuvat lapsiinsa ja sukuun.
USKONTO buddhalaisuus, taolaisuus ja konfutselaisuus. Kristittyjäkin 10%, mikä on Yllättävän suuri suhdeluku Aasian maissa. Taikausko näkyy horoskooppien suosiossa, Erilaisten ennustusten kysynnässä (kädestä ja tikuista ennustusta) sekä onnen numeroissa ja lotossa.
ELINKEINOT
Kaikki ruokatavara on tuontia manner-Kiinasta, eikä pieni pinta-ala voi millään ruokkia kansaa, kun Territoriesinkin pienet maanviljelysalueet ovat täyttymässä uusista asumislähiöistä. Keskustan entiset korkeat tehdasrakennukset, missä oli tehdas per kerros ovat rapistumassa käytön puutteessa. Uusia rakennuksia nousee päivittäin ja rakennusteollisuus onkin yksi suurista yksittäisista teollisuus-aloista palvelualan lisäksi missä töitä vielä riittää. Perinteisiä bambusta sidottuja rakennustelineitä ja nykyaikaisia nostokurkia riittää kaupunkikuvassa. Silti kaikki tontit eivät suinkaan ole vielä rakennettu modernisti, vaan odottavat vieläkin korkeampia myyntihintoja. Kalastus oli ennen elinkeino jopa 22000 kalastajalle, mutta enää ei ryöstökalastetuista vesistä riitä kalaa, eikä näin ollen toimeentuloa niin suurelle joukolle. Palveluala; matkailu, ravintolat ja kaupankäynti on suurin työnantaja. Työttömyys on 7% luokkaa ja Kiina-ilmiö on tätä päivää myös Hongkongissa, koska työpaikat ovat siirtyneet manner-Kiinan puolelle lähinnä Shenzhenin alueelle, kustannussyistä täälläkin.
MATKAILU
HongKongissa on käynyt vuosittain 15,5 miljoona matkailijaa yöpymässä, vuodelle 2004 ennustetaan jopa 18 miljoonaa 54,5,% vierailijoista kiinalaisia, kun enää ei ole nbiin monimutkaisia viisumikäytäntöjä 6,1 % eurooppalaisia, afrikkalaisia ja lähi-idästä yhteensä 2003 vuonna käytössä 101 hotellia, joissa 42,500 huonetta, vuodelle 2005 suunnitteilla 51,000 huonetta.
VALUUTTA JA LUOTTOKORTIT
Hongkongin rahayksikkö on Hongkongin dollari (HKD, HK$). Yksi dollari on 100 senttiä (cent). Setelit: 10 (harvinaisia), 20, 50, 100, 500 ja 1000 dollaria. Kolikot: 10, 20 ja 50 senttiä sekä 1. 2, 5 ja 10 dollaria. Suomessa pankit eivät vaihda Hongkongin dollareita, mutta yksityiset rahanvaihtotoimistot sekä ostavat että myyvät niitä. Vaihdettavaksi valuutaksi käyvät eurot.
Yleisimmät luottokortit käyvät aivan pieniä ravintoloita ja kauppoja sekä toreja ja markkinoita lukuunottamatta yleisesti.
TULLIMÄÄRÄYKSET MANNER-KIINAAN JA HONGKONGIIN
Hongkongiin saa viedä tullivapaasti 200 savuketta tai 50 sikaaria tai 250 g muita tupakkavalmisteita sekä 1 l alkoholijuomia.
PASSI
Hongkongiin matkustettaessa tarvitaan passi, jonka on oltava voimassa vielä 6 kk paluun jälkeen. Alle 3 kuukauden matkoihin ei ainoastaan Hongkongiin matkustettaessa tarvita viisumia. Jos matka suuntautuu sekä Hongkongiin että Manner-Kiinaan, tarvitaan viisumi. Viisumin voi anoa Hongkongissakin, mutta käytännöllisintä on anoa viisumi jo Suomessa. Sen saanti kestää Hongkongissa muutaman päivän. Myös passin on tällöin oltava voimassa 6 kuukautta.
Passin henkilötietosivusta kannattaa ottaa mukaan valokopio, jolloin passin voi kaupungille lähtiessään jättää hotellin tallelokeroon.
SÄHKÖVIRTA Hongkongin sähkövirta on 220 V. Litteät pistokkeet käyvät yleensä hotelleissa. Jos sovite on tarpeen, sen saa tarvittaessa hotellin vastaanotosta.
JUOMAVESI Hanavesi ei ole juomakelpoista, suosittelemme pullotettuja juomia.