Malesiaa


Matkamme Langkawille ja Kuala Lumpuriin oli erittäin onnistunut ja nautinnollinen. Lensimme Langkawille Pariisin ja Kuala Lumpurin kautta ja matka sujui ongelmitta, vaikka Pariisissa piti vaihtaa terminaalia ja tehdä lähtöselvitys check in -tiskillä uudelleen, koska Helsingissä ei ole Malaysian Airlinesin edustusta. Matkatavarat menivät perille kuitenkin suoraan. Kuala Lumpurissa menimme immigrationin kautta jatkolennolle Langkawille. Miltei vuorokauden matkustamisen jälkeen saavuimme vihdoin ihanalle Langkawin paratiisisaarelle. Kuljettaja oli jo vastassa ja vartin ajomatkan jälkeen saavuimme Berjaya Beach Resortiin. Bungalow-huoneistoamme jouduimme odottamaan reilun tunnin verran, mikä oli matkan ainoa miinus, koska olimme väsyneitä pitkän matkan jälkeen. Henkilökunta oli kuitenkin ystävällistä ja tarjosi odotellessa tervetuliaisdrinkit. Shuttle bus kuljetti meidät bungalowille, josta avautui upea merinäköala turkoosin siniselle merelle ja vihreään kasvustoon, joka ympäröi koko saarta. Bungalow oli ilahduttavan tilava, leveine parisänkyineen ja parvekkeineen.

Aivan bungalowimme läheisyydessä oli myös Berjayan Spa-hoitola, jossa kävimme 11 päiväisen vierailumme aikana muutamaan otteeseen mm. parihieronnassa ja manikyyrissä/pedikyyrissä nauttien vieraanvaraisesta ja asiantuntevasta palvelusta. Hinnatkin olivat noin kolmannes Suomen hoitolapalveluiden hinnasta. Hoitolakäynnin, ravintola-ateriat ym. palvelut sai kätevästi huoneen laskulle ja sisään kirjautuessa olikin varattu jo etukäteen kate luottokortilta, joka lähtiessä hyvitettiin. Käteistä ei siis niin halutessaan olisi tarvinnut hotellialueella lainkaan. Ravintoloita Berjayassa oli 4: thaimaalainen ravintola meren päällä, josta ihailimme muutamana iltana kaunista auringonlaskua illallisella; kiinalainen ravintola, jossa saimme mm. annoksen liekehtivässä ananaksen kuoressa; rantaravintola, jossa tarjoiltiin mm. aivan suunnattoman herkullista intialaista ruokaa sekä buffet-ravintola, jossa joka ilta oli eri maan/alueen ruokateema ja jossa myös aamiaisen päivittäin nautimme. Aamiaisbuffet oli runsas ja monipuolinen ja tuoreiden hedelmien valikoima aivan ihana.

Langkawi_extraa_33.jpg

Langkawin saarella on paitsi ihanat valkohiekkaiset rannat ja turkoosi merivesi, myös paljon nähtävää ja tekemistä monelle päivälle. Hotellin rannalla on tarjolla monenlaista viihdykettä vesiurheilun ystäville. Vauhdin hurmaan pääsimme vesijetillä, jollaisen rannalta sai vuokrata ja puolessa tunnissa ehti mainiosti viilettää meriveden pärskeissä. Tutustuimme 5 min. kävelymatkan päässä sijaitsevaan Oriental Villageen, jossa kävimme elefanttiratsastuksella ja japanilaisessa ravintolassa. Myös jännittävä ja ehdottomasti käymisen arvoinen kohde Cable Car-köysirata tarjosi mahtavat näköalat pienestä sumusta huolimatta. Matkalla huipulle on yksi välitaso 600 metrissä ja huipulla pääsee myös kävelemään riippusillalla, mikä sai heikkohermoisemman adrenaliinin virtaamaan. Ylhäältä näkyi myös Berjayan bungalowit ja ranta, selkeällä säällä kuulemma Thaimaahan saakka. Kylän läheisyydessä muutamien satojen portaiden päähän kiivettyän pääsee tutustumaan Langkawin vesiputoukseen, joka näin kuivan kauden aikaan oli hiukan laimea sekä makean veden lähteisiin Seven Wellsiin, joiden ympäristössä vaelteli lukuisia pitkähäntämakaki-apinoita.

Hotellilla oli tarjolla erilaisia retkiä, kuten illallisristeily "Sunset cruise", jonne lähdettiin Port Malain satamasta ja jossa tarjoiltiin barbeque-ruoan ja erilaisten salaattien ohella viiniä ja drinkkejä sekä tuoreita hedelmiä. Ruoka valmistettiin veneessä ja tarjoiltiin buffet-pöydästä. Veneellä oli mahdollisuus myös pulahtaa mereen ja ihailla auringonlaskua kylmä drinkki kädessä ennen paluuta satamaan.

Yhden päivän käytimme kierrellen saarta taksikuskin kuljetettavana. Taksin kuljettajineen saa kätevästi vuokrattua, eikä hintakaan päätä huimaa, kokonaiskustannus oli n. 40 euroa kuudelta tunnilta. Lisäksi paikalliset taksikuskit tietävät parhaiten Langkawin kohteet ja meidänkin kuski suositteli heti paikkoja, joihin emme ehkä olisi tulleet menneeksi ilman hänen ehdotustaan. Aluksi matka vei krokotiilifarmille, jossa kasvatetaan ja asustaa n. 1000 erinäköistä ja kokoista krokotiilia. Olimme ainoat turistit paikalla ja saimme yksityisen ruokintanäytöksen. Tämän jälkeen suuntasimme saaren koillisosaan, jossa jatkoimme matkaa veneellä Mangrove Tourilla, vain me kaksi ja veneenkuljettaja. Mangrove-metsikössä ja sen jokivarsilla näkee monia eläinlajeja kuten liskoja, apinoita, lintuja, perhosia, näätäeläimiä, lukuisia hyönteisiä ja lepakoita. Kävimme mm. lepakkoluolassa, kalastajakylässä sekä syötimme mahtavia kotkia, joiden mukaan Langkawi on saanut nimensä (Lang=kotka, kawi=ruskea). Mangrove Tourin jälkeen kuskimme ajoi meidät Underwater Worldiin ihastelemaan lisää maan eläimistöä ja vedenalaista elämää. Palattuamme hotellille oli aika rentoutua ja köllötellä ison ja kauniin allasalueen reunalla sekä pulahtaa veteen. Allasbaarissa saattoi nauttia muutaman drinkin viilennykseksi.

Langkawin pääkaupunki Kuah oli vain n. 40 min. taksimatkan päässä ja päräytimme sinne hiukan shoppailemaan sekä nostamaan käteistä rahaa, koska sieltä löytyi lähin automaatti. Lounastimme lähellä Kuahin satamaa ja ihastelimme Royal Yacht Clubin edustalla toinen toistaan upeampia huvipursia ja purjelaivoja.

Langkawilta on helppo tehdä retkiä Thaimaan puolelle, jossa mm. lukuisat koralliriutat kirkkaine merivesineen tarjoavat parhaimmat snorklaus- ja sukellusmahdollisuudet. Paikallisen retkenjärjestäjän (Helinmatkojen yhteistyökumppani) kautta varasimme snorklausretken, joka sisälsi edestakaiset kuljetukset hotellilta Kuahin satamaan, venematkan ja viisumin Thaimaan puolelle Koh Lipelle ja takaisin, snorklausretken 4 saaren edustalle, lounaan nautittuna autiolla saarella sekä snorklausvarusteet. Päivä oli kuuma, kuten joka päivä n. 32 astetta pilvettömältä taivaalta ja innoissamme onnistuimme kärväyttämään selkämme, onneksi ei pahemmin, koska 50 kertoimista aurinkorasvaa tuli siveltyä iholle säännöllisesti. Auringonnousun aikaan matkaan lähdettyämme ja auringonlaskun aikaan palattuamme ja kaiken päivän energian jo kulutettuamme, tilasimme bungalowiimme huonepalvelun kautta illallisen. Retki Thaimaan saaristoon oli kaiken kaikkiaan antoisa ja ikimuistoinen ja ehdottomasti kaikille suosittelemisen arvoinen!

Langkawi_extraa_56.jpg

Apinoita Langkawilla näkyi päivittäin lähes joka paikassa ja niitä parveili myös bungalowimme pihalla, useimmin aamu- ja iltapäivisin. Veikeännäköisiä silmälasilanguureja oli mukava seurailla ja valokuvata, kun ne hyppelivät puusta toiseen ja mutustelivat lehtiä. Kovaäänisiä moottorisahalta kuulostavia cicada-hyönteisiä kuului olevan saaren puissa runsaasti. Cicada houkuttelee "laulullaan" naaraita luokseen parittelemaan, jonka jälkeen uros kuolee. Liskot ja gekot vierailivat usein parvekkeellamme, mutta olivat sen verran arkoja, että valokuvaaja sai olla todella nopea, jos aikoi saada hyvän otoksen noista harmittomista otuksista.

11 päivän Langkawin vierailun jälkeen oli aika lähteä ihanalta saarelta ja suunnata lentokentälle ja kohti Kuala Lumpurin vilinää. Tunnin lennon jälkeen meitä oltiin taas vastassa kentällä ja tunnin taksimatkan aikana saimme mielenkiintoisen historian luennon intialaistaustaiselta taksikuskiltamme, joka tuntui tietävän paljon Langkawin historiaa ja sen väestön ja oman sukunsa taustoja. Saavuimme hulppean hienoon viiden tähden hotelliin Renaissance Kuala Lumpur, vain kivenheiton päässä kaupungin tunnetuimmista nähtävyyksistä Petronas Twin Towers ja KL Tower. Hotellihuoneemme 12. kerroksessa oli lähes oman kotikaksiomme kokoinen ja varustettu omalla vaatehuoneella sekä tilavalla kylppärillä, jossa oli sekä suihku että amme erikseen.

KULstation.jpg

Kuala Lumpurissa on lukuisia valtavan suuria ostoskeskuksia, joissa voisi viettää useammankin päivän, mutta meillä oli käytettävissä vain pari päivää koko kaupungissa ja ehdimme nähdä vain muutaman suurimmista ostoskeskittymistä. Kuala Lumpurissa kätevintä on matkustaa joko taksilla tai junilla, joita on monen eri tyyppisiä, mutta yhteen korttiin saa ladattua rahaa/matkustuspäiviä ja sama kortti käy lähes kaikkiin julkisiin kulkuneuvoihin. Teiden ylitys on Kuala Lumpurissa haastavaa ja lähes uhkapeliä, sillä liikennevalot toimivat eri lailla kuin Suomessa ja usein jalankulkijoita ei ole huomioitu teiden suunnittelussa lainkaan. Vierailimme KL Bird Parkissa, jossa lukuisia lintulajeja elää joko vapaana tai isoissa häkeissä luonnonmukaisen ympäristön keskellä. Värikkäitä papukaijoja, fasaaneja, haikaroita ja flamingoja parveili ympäri puistoa ja kesyimmät jaloissakin. Yksi Kuala Lumpurin vierailun huipennuksista oli varmastikin illallinen KL Towerissa (421 m), pyörivässä ravintolassa, josta avautui mahtavat näkymät yli koko kaupungin. Ruokailun hinta oli paikallisittain tyyris, mutta suomalaisittain varsin kohtuullinen sisältäen runsaan ja monipuolisen buffet-tarjoilun alku-, pää- ja jälkiruokineen sekä kahveineen kauniilla näköalalla. Juomat eivät sisältyneet hintaan ja viini Malesian ravintoloissa onkin Suomen hintatasoa, sillä kaikki viinit ovat tuontiviinejä.

Paluumatkamme alkoi illalla ja yölennolla Frankfurtiin. Ehdimme tehdä taxfree-ostoksia ja kahvitella Frankfurtin kentällä ennen jatkolentoa Helsinkiin. Takaisin kotiin palatessa meitä odotti lumipeitteinen ja tuulinen Helsinki ja trooppinen paratiisi oli enää muisto vain.. Kauniita muistoja matkaltamme jäikin paljon ja innolla katselemme lukuisia valokuvia seuraavasta matkasta jo haaveillen.

Kiitokset ihanasta ja ikimuistoisesta matkakokemuksesta!

t. P & V