Pidän kiinni perinteistä. Silloinkin, kun ne tuntuvat älyttömiltä - ehkä naurettaviltakin. Eräs niistä liittyy Buenos Airesiin, josta on muodostunut yksi Etelä-Amerikan lempikohteistani.
Perinteitä kunnioittaen aloitan Buenos Aires matkani hautausmaalta. Suuntaan kaupungin kutsuville bulevardeille, potkin vaahteran lehtiä ja kävelen kohti La Recoletaa, jossa aika tuntuu pysähtyneen 1800-luvulle ja jossa elämä vaikuttaa ikuiselta sunnuntailta.
La Recoletan hautausmaa on megalomaaninen pikkukaupunki sokkeloisine katuineen ja tienviittoineen. Moni sinne haudatuista nukkuu tilavimmissa mausoleumeissa kuin La Bocan köyhät. Yhdessä niistä makaa Eva Peron. Tunnemme tietysti hänet paremmin nimellä Evita: rakastettu ja vihattu presidentti. Legendaarinen, kuolematon Evita, joka monelle - minut mukaan lukien - edelleen symboloi Argentiinaa. Siitä kiitos Broadwayn ja Hollywoodin.
Kun olen tervehtinyt Evitaa - jonka yllättävän vaatimattoman hautapaikan portilla on aina tuoreita kukkia ja "rakastan ja kaipaan sinua" viestejä - suuntaan hänen entiseen kotiinsa, pinkkinä hohtavaan Casa Rosadaan, presidentin linnaan.
Yllätyn. Ensimmäistä kertaa vierailuni osuu hetkeen, jolloin Casa Rosadassa on avoimet ovet. Jonotan kiltisti argentiinalaisten koululaisten seurassa ja lopulta kipuan palatsin upeita marmorisia portaita kohti toista kerrosta.
Evita-elokuvan dramaattinen parvekekohtaus palaa mieleeni. Evita - Madonnan tulkitsemana - tervehtii liikuttuneena kansaansa ja laulaa sydäntä riipaisevasti. Seison tuolla parvekkeella. Suljen silmäni. Hyräilen hetken "Don´t cry for me...". Juuri kun olen nostamassa kättäni ylös tervehtiäkseni torilla pyöriviä pulunruokkijoita, yli-innokas turvavartija pökkää takamuksiini ja käskee siirtyä jonossa eteenpäin. "Ilonpilaaja", tuhahdan.
Jos Buenos Airesta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, vastaisin: monipuolinen. Lisäisin kyllä heti perään: historiallinen, aristokraattinen, boheemi, muodikas, hip, kansainvälinen, vihreä, kaunis, pariisimainen, tangon- ja taianomainen. Tai yksinkertaisesti: mieletön kaupunki, joka tuntuu tarjoavan jokaiselle jotakin. La Recoletassa on tyyliä ja arvokkuutta. Keskusta kauppakujineen kuhisee kuin kepillä sohaistu muurahaispesä. Palermon yöelämään on helppo eksyä ja baarihyppiä aamun pikkutunneille asti.
Mutta rakkaani on San Telmo. Tämä historiallinen ja boheemi tango-alue on minulle rikkainta Buenos Airesia. Vanhat kirkot, mukulakivikadut, antiikkikaupat, torit, kauppahallit ja idylliset plazat, jossa illantunteina edelleen tanssitaan kaihoisan ja melankolisen tangon tahdissa, vaikka torin kivetykselle levitetyllä muovimatolla. San Telmon dramaattinen tunnelma ryppyisine taloineen on ainutlaatuinen ja koskettava.
Buenos Aires on monipuolinen myös hotelli ja ravintolatarjonnassaan. Tuskin mistään kaupungista voi löytää sellaista hotellien kirjoa, valikoimaa kuin täältä. Jos pitää intiimeistä ja yksilöllisistä boutique-hotelleista, tämä on city-kohteesi. Jos haluaa nauttia ruhtinaallisesta palvelusta tai juhlia näyttävästi merkkipäiväänsä, voi yöpyä Alvear Palace hotellissa muiden kuninkaallisten seurassa. Palermon Sohon ja Hollywoodin alueet puolestaan tarjoavat pienempiä design-hotelleja ja San Telmossa voi majailla vaikka tango-teemaisessa hotellissa, jossa voi iltaisin opiskella tanssinaskeleita.
Jos Buenos Aires vierailuni alkaa Evitasta, se päättyy tietysti tangoon. Kello 22.30 kaupungin komein ja kuumin, Broadwaymainen Tango Show alkaa Barrio del Abastossa. "Esquina Carlos Cardel" - Cena & Tango Show pyörähtää käyntiin herkullisen dinnerin päätteeksi.
Kymmenhenkinen frakkeihin sonnustautunut orkesteri hanureineen repäisee heti niin sydäntä riipaisevan tangon, että se oikein sattuu. Sitten lavalle saapuu nuori seksikäs tanssijapari, joka valloittaa yleisön ensi askelillaan. Mies on pukeutunut numeroa liian tiukkoihin mustiin housuihin, valkoinen paita on auki napaan asti. Naisen sääret ovat mustien verkkosukkien peitossa; kevyt hame pyörii lanteilla kuin hyrrä.
Seuraa tulikuumaa tangoa. Akrobatiaa. Jalat sinkoilevat. Ojentuvat. Potkivat. Peput pyörivät. Vahamaiset katseet eivät hievahdakaan; ne tuijottava olan yli, jonnekin kauas tuntemattomaan. Argentiinalaisessa tangossa jalat puhuvat sitäkin enemmän. Huutavat. Kutsuvat. Viettelevät.
Nainen nojaa miehen rintaan. Nostoja. Heittoja. Lopuksi seuraavat sellaiset aplodit, jotka ovat pudottaa salin katossa kilisevän kristallikruunun.
Kirjoittanut ja kuvat: Seppo Suomela
Kirjoittaja on freelance toimittaja ja kuvaaja,
joka työskentelee Rio de Janeirossa, Brasiliassa