Hei ja kiitos hienon matkan järjestämisestä!
Kaikki sujui kuin rasvattu. Olemme matkustelleet itsenäisesti jo jonkin aikaa ja olipa ihana, kun hommat oli hoidettu meidän puolesta ja vaan järjestimme itsemme paikan päälle.
Havaiji oli meille niin positiivinen kokemus, että ollemmekin todenneet sen vastanneen laadultaa kolminkertaisesti matkan hintaa. Hotellit olivat upeat, mutta miellyttävät, ei turhaa hienostelua, mutta palvelu pelasi kuin unelma. Emme tavanneet yhtään scandinaavia, Mauilla vastaan tuli yksi pariskunta Hollannista. Jo tämä antoi matkalle erityisen lisän, sillä emme halua reissuillamme lomailla suomalaisten keskellä.
Nyt suunnittelemme uutta matkaa, tällä kertaa lasten kanssa. Uskomme, että 8-v ja 13-v jaksavat matkata 24 tuntia päästäkseen niin upeaan paikkaan kuin Havaiji.
Muutama hienoistakin hienompi asia tässä osavaltiossa: Ryhävalaat, katsot rannalta merelle ja näet aina ryhävalaan jossakin, uskomatonta. Luonnon monimuotoisuus; sademetsät ja kasvillisuus, vesiputoukset ja beachit, upeat tulivuoret, ranchit karjapaimenineen ja sokeriruokoviljelmät. Ihmiset, ei lipevää, ei nenänvartta pitkin katselua, yksinkertaisesti ystävällistä palvelua laadukkaasti. Meri, kaikkineen ( merenalainen maailma, aallot, surffaajat).
Ihmettelemme kovasti miksi Havaiji on niin harvojen haaveena matkakohteeksi. Meille se on paikka, jonne muutamme eläkepäiviksi :o).