Australian Sydney sekä Hongkong ja Bangkok

Teimme tammikuussa 2011 noin kahden viikon lomamatkan perheemme (isä, äiti ja kaksi aikuista poikaa) kanssa Sydneyyn, Australiaan. Pitkien lentomatkojen lyhentämiseksi ja aikaerorasituksen keventämiseksi teimme molempiin suuntiin matkustaessa pidemmät, muutaman yön, välipysähdykset: menomatkalla Hong Kongissa ja paluumatkalla Bangkokissa. Tämä oli hyväksi koettu keino aiemmilla Australian matkoillamme ja mielestämme erittäin suositeltavaa, varsinkin jos matkan varrelta löytyy mielenkiintoisia ja näkemisen arvoisia kohteita.


Valitsemamme kaupungit olivat upeita ja toisistaan riittävän erilaisia tarjoten mielenkiintoisia kokemuksia kaikille. Lisäksi, lennot pyrittiin lentämään yölentoina, jolloin muutenkin vähäisiä lomapäiviä ei hukattu matkustamiseen. Yölennot myös helpottivat lentojen aikana nukkumista.
Tämä matkakertomus kertoo lyhyesti, mitä kaikkea neljän hengen perheemme koki ja näki kolmessa miljoonakaupungissa kahden viikon aikana, ja miten Helin Matkat meitä auttoi matkamme toteuttamisessa.

Kuva-454.jpg

Sydney

Sydney-lomamme perustui ranta- ja kaupunkiloman mahdollisimman saumattomaan yhdistämiseen. Päivät koostuivat pääosin kahdella pääuimarannalla, Manlylla ja Bondi Beachilla, rentoutumisesta ja keskustan kaduilla kävelemisestä, erilaisissa ostoskeskuksissa kierrellen ja kaupunkia tutkien. Sydneyn keskustan paikoista mm. Darling Harbour ja The Rocks tulivat tutuiksi lukuisine ruokapaikkoineen ja kahviloineen.

Sydneyssä perhettämme viehätti erityisesti kaupungin vehreys lukuisine puutarhoineen ja puistoineen sekä meren välitön läheisyys. Sydney on konstailemattoman siisti ja kaunis kaupunki mutta kuitenkin täynnä miellyttäviä yksityiskohtia, jotka tuovat siihen oman säväyksensä ja värinsä. Kaupungissa vaivattomaan liikkumiseen ja kaupungin mutkattomaan kokemiseen tarkoitetut lautat ovat sen ainutlaatuinen ja eräs muistettavimmista vahvuuksista. Lautoilla rauhallisesti kulkeminen antaa suurkaupungin tutkimiseen hienon mahdollisuuden tarkastella kaupungin ihmeellisyyksiä rauhassa etäältä. Sydneyssä on onnistuttu myös yhdistämään toimivasti hyvät rannat erinomaisiin ostospaikkoihin. Tästä hyvinä esimerkkeinä mainittakoon Manly Beach ja sen kupeessa viihtyisä ostoskatu Manly Corso ja Bondi Beachin läheisyydessä sijaitseva valtava ostoskeskus Bondi Junction. Keskustankin tavaratalot ja ostoskeskukset on maanalaisesti yhdistetty toisiinsa jalankulkutunnelein, joten huonollakin säällä pitkienkin välimatkojen liikkuminen ja ostoskeskuksesta toiseen siirtyminen on erittäin vaivatonta ja miellyttävää. Lisäksi, aivan sattumalta lomamatkamme aikana Sydneyssä alkoi kuukauden kestävä Sydney Festival, joka toi kaupungin keskustaan runsaasti erilaisia kulttuuritapahtumia: mm. akrobatiaa, sirkusta, teatteria, konsertteja, maalaamista yms. Erityisesti avajaisviikonloppuna kaupungissa oli elävää festivaalitunnelmaa.

Sydneyn hotelli ja lennot varattiin Helin Matkojen kautta, ja kaikki kävi sujuvasti ja ongelmitta. Hotellimme vastasi tarpeitamme erinomaisesti. Majoituimme Darling Harbourin ja Chinatownin kupeessa erääseen huoneistohotelliin, joka oli juuri sitä mitä majoitukselta kaipasimme. Kävelyetäisyys tärkeimpiin kohteisiin oli sopiva, ja kaksikerroksinen huoneistomme oli hyvässä kunnossa tarjoten meille sopivat puitteet: kaksi makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta, keittiö, ruokailutila, olohuone, parveke ja kodinhoitohuone, jossa mm. pyykinpesukone ja silitysrauta. 21. kerroksessa sijaitsevasta asunnostamme oli mahtavat näkymät kaupungin yli mm. Darling Harbouriin ja keskustaan. Esimerkiksi iltapäiväkahvin nauttiminen aurinkoisella parvekkeella oli mahdollista ja, näkymät huomioiden, jopa suotavaa.

Kuva-003.jpg

Hongkong

Menomatkalla pysähdyimme Hong Kongissa, jossa vietimme noin kaksi kokonaista päivää. Majoituimme Kowloonin puolella ja lomapäiväimme vietimmekin kierrellen sekä Hong Kongin että Kowloonin katuja nähtävyyksiä katsellen ja joitakin ostoksia tehden. Hong Kongin puolella ikimuistoinen kokemus oli ottaa perinteinen vuoristojuna, joka vei korkean kukkulan (The Peak) huipulle. Sieltä avautuvat mahtavat näkymät koko kaupungin yli, mikä oli mielestämme oiva keino käsittää jotakin kaupungin suuruudesta. Hong Kong onkin mahtava business-kaupunki, jossa pilvenpiirtäjät sijaitsevat vierivieressä ja kurottavat toinen toistaan korkeammalle. Pilvenpiirtäjien välissä elävin värein maalatut kaksikerroksiset raitiovaunut kuljettavat ihmisiä paikasta toiseen autojen lomassa. Hong Kong on erittäin elävä ja kiireinen kaupunki ja ihmismassojen välissä liikkuminen vaatii jonkin verran totuttelua. Myös uusien pilvenpiirtäjien ja vanhempien rakennusten, puistojen ja puutarhojen yhteiselo tuo mukavaa kontrastia kaupungin hektisyyden keskellä.

Kowloonin ja Hong Kongin yhdistää perinteinen Star Ferry -lauttamatka, joka on mieleenpainuva kokemus. Kuten Sydneyssä, tämäkin tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden irrottautua hetkeksi kaupungin hektisyydestä ja katsoa sitä rauhassa etäältä. Kowloon ja Hong Kong ovat osin vastakohtaisia ja tarjoavat matkailijalle sekä monipuolisen että osin ristiriitaisen kokemuksen. Hong Kongissa silmiin pistävät lukuisat tunnetut ja ylelliset vaate-, auto-, kulta-, koru- ja kelloliikkeet, kun taas Kowloonin puolella sukelletaan neonvalojen, markkinoiden, kojujen, katuruokaloiden, räätälien ja väärennettyjen vaatteiden, kellojen sekä korujen maailmaan. Molemmat puolet kaupungista kannattaa ehdottomasti kokea, jotta kaupungista saa mahdollisimman monipuolisen kuvan. Hong Kongissa majoituimme Kowloonin pääkadun Nathan Roadin varrella sijaitsevaan Nathan Hoteliin. Hotellimme sijainti oli hyvä, sillä siitä oli lyhyt kävelymatka kuuluisille Temple Streetin yömarkkinoille ja kävellessämme Hong Kongin keskustaa ja Star Ferry -satamaa kohden näimme samalla hyvin kaupunkia. Kowloonissa mieleenpainuvinta oli Avenue of Stars, jossa kuuluisista kiinalaisista näyttelijöistä ja elokuva-ammattilaisista oli tehty ihmisen kokoisia pronssipatsaita ja katulaattoja, aivan kuin Hollywoodissa.

Kuva-535.jpg

Bangkok

Paluumatkalla Bangkokissa saimme kokea miellyttävän yllätyksen. Alunperin varattuja kahta kahden hengen huonetta ei ollutkaan saatavilla, vaan meidät majoitettiin hienoon ja suureen, noin 100 neliömetrin, sviittiin, jonka neljältä parvekkeelta 53. kerroksesta oli mahtavat näkymät joka suuntaan yli Bangkokin. Hotelli oli muutenkin erittäin hieno ja se sijaitsi juuri sopivan lähellä esimerkiksi tärkeäksi kokemaamme BTS-juna-asemaa. Koska matkamme oli lopuillaan, Bangkokin loma perustui pääosin rentoutumiselle: aamulla mahtavan aamiaisen jälkeen siirryimme uima-allasalueelle ottamaan aurinkoa. Myöhemmin päivällä lähdimme aina lounaalle ja pienille tutkimusmatkoille johonkin päin suurkaupungin vilinää. Koska olimme käyneet Bangkokissa monesti aikaisemmin, tiesimme melko hyvin, missä mitäkin on ja mitä kaikkea kaupungissa voi ja kannattaa tehdä. Tämä oli hyvä erityisesti siksi, että käytettävissä oli vain muutama päivä: Bangkokissa vietimme 3 yötä, joiden jälkeen oli kotimatkan aika.
Helin Matkoilta saamamme palvelu oli ensiluokkaista. Kaikki meille toimitetut asiakirjat ja materiaalit olivat monipuoliset ja selkeät. Lisäksi, saamamme palvelu oli hyvää ja moitteetonta: saimme juuri sopivasti tarpeitamme vastaavia vaihtoehtoja, joista saimme valita meille mieluisimmat ja parhaiten sopivimmat. Juuri oma valinnan vapaus oli koko matkamme järjestelyn ja suunnittelun taustalla. Yhteistyömme matkatoimiston kanssa toimi erinomaisesti ja kaikki sujui hyvin. Meille matkaajina on tärkeää se, että saamme halutessamme valita ja varata osia matkastamme itsenäisesti ja sitten yhdistää valintojamme matkatoimiston tarjoamiin palveluihin. Tämä onnistui Helin Matkojen kanssa erinomaisesti ja lopputuloksena saatiin ikimuistoinen seikkailumatka, josta riittää kerrottavaa pitkään.

t. perhe H.