Tässä palautetta matkastamme
Emme havainneet esitteistä ehdotonta alkoholin maahantuontikieltoa, joten "iltamyssyksi" tarkoitetut Lontoon Tax free-ostoksemme piti luovuttaa tullissa tuhottavaksi. Aiemmin ne on saanut takaisin maasta poistuuaessa, mutta laki on nyt muuttunut.
Lentokentällä Malessa oli jo Kuredun porukka aktiivisena palvelemassa, otti matkalaukkumme huostaansa ja ohjasi meidät vesitasokuljetukseen, joka osoittautui todella mahtavaksi tavaksi tulla Kuredulle. Maisemat 300 metrissä lentävästä pikkukoneesta olivat heikosta vesisateesta huolimatta aivan upeat, saimme hieman esikuvaa siitä, millaiseen paratiisiin olimmekaan laskeutumassa. Värimaalilma meren eri vihreitä ja sinisen sävyijä heijastuu valkoista hiekkaa ja vihreitä palmuja vasten todella kauniisti.
Perillä hotellin henkilökunta otti meidät lämpimästi ja rytmikkäästi rummutellen vastaan, tarjosi juotavaa ja pyyhkeitä, joilla saimme pyyhittyä pitkän lennnon pölyt kasvoiltamme. Meille ehdotettiin majoituksen upgrading Beach Villasta Sultan Villaan sekä tarjottiin parempia ravintoloita. Halusimme kuitenkin nähdä molemmat vaihtoehdot ennen päätöksen tekoa, niinpä lähdimme autolla kierrokselle. Sultan Villa ( metsässä, korkeat muurit ympärillä, oma uima-allas ) sopii mielestämme pareille, jotka haluavat olla aivan kahdestaan, omassa rauhassa, haluamassaan asussa ( tai ilman ).
Myöhemmin loman aikana saimme kuulla, että koska poikamme oli alle 12-vuotias, emme olisi edes pystyneet hyödyntämään muita ravintoloita kuin aikuiset kahdestaan, ilman poikaamme.
Me halusimme asumaan rannalle, joten valitsimme alkuperäisen suunnitelman mukaisen Koamas Jacuzzi Beach Villan, joka olikin upeasti valkoisella hiekkarannalla, 10 metriä rantaviivasta. Mökki oli kovasti kotoisen oloinen ja olikin ilmeisesti suomalainen, koska ovissa oli suomalaiset lukot ja helat, ikkunalasitkin olivat Tamglass-yhtiön tekemät. Mökki oli 8-kulmainen höylähirsimökki, varustettu ilmastoinnilla. WC- ja pesutilat sekä poreallas olivat hauskasti ulkona, takapihalla, suojattuna 3 metriä korkealla umpinaisella puuaidalla.
Mökki pidettiin siistinä koko loman ajan, hauska yksityiskohta oli vesiruukku pääoven portailla, jonka vedellä sai huuhtoa jaloista hiekat pois. Siivoojamme oli erittäin kohtelias ja ystävällinen.
Ruoka Koamas-ravintolassa oli erittäin hyvää, kuten palvelukin. Ravintolat panostavat kovasti siisteyteen ja ruuan puhtauteen, emme kuulleet kenelläkään olleen mitään ongelmia vatsan kanssa. Tarjoilijat ja kokit olivat aidosti palveluhenkisiä ja iloisia. Ravintolan lattian hiekat vaihdetaan ( hiekkalattia ) ja kalusteet pestään kerran viikossa. Ravintolassakaan ei tarvinnut kenkiä käyttää, saarella lähes kaikki lomalaiset kulkivat avojaloin, vain yöllä oli mukavampi kulkea sandaalit jalassa pitkin tietä, jolla oli hieman karkeampaa soraa.
Kävimme lähes joka toinen päivä laivaretkillä, joille ei ollut tungosta. Osa retkistä oli lähisaarille, paikallista elämää yhdistettynä snorklaukseen, osa puhtaasti vain mahtavaa snorkalusta upeilla riutoilla. laivojen henkilökunta hoiti homman upeasti ja iloisesti, pääsimme 3 kertaa snorklaamaan isojen ( n. 3-4 m ) Manta-rauskujen kanssa ( wow !!! ) ja seuraamaan delfiinejä ja kilpikonnia sekä todella värikkäitä kaloja, kuin akvaariossa. Upeita koralleja, joiden värit tosin eivät ole kovin näyttäviä.
Kuredulla ei tarvitse lompakkoa raahata, meillä oli all inclusive rannekkeet, joilla sai ruokaa ja juomaa näppärästi. Saarella on muutama kauppakin, lähinnä koruja, vaatteita ja snorkalustarvikkeita, näissäkin ostokset menevät suoraan näppärästi loppulaskuun. Kaupat ja vuokraamot palvelivat hyvin, eikä kukaan tyrkyttänyt mitään. Hinnat ovat kaikki USA:n dollareina, mutta rahaa todellakin tarvitaan vain mahdollisten tippien antamiseen, joten mukaan kannattaa ottaa vain pieniä seteleitä. Loppulaskun maksaminen onnistuu parhaiten luottokortilla.
Saari oli todella siisti, siivojia liikkui haravoineen kaiket päivät pitkin rantoja ja mökkien ympärillä. Pieni 6-reikäinen golf-kenttä tarjoaa mahdollisuuden pelata myös yöllä, joka oli todella mielenkiintoista, vaikka väylät ovat vain 40 metriä pitkiä. Lentopalloa pelasi vaihteleva porukka joka päivä klo 17 jälkeen rannalla. Saarella on myös jalkapallo- ja tenniskenttä.
Ilmasto on todella mahtava, läpi vuoden sekä merivesi että ilma ovat noin 28-32 astetta. Sadekaudella sataa lämmintä vettä, joka haihtuu lähes heti kun sade loppuu. Lomamme aikan satoi lähes joka aamu, aikaisin, paljon ennen aamiaista. Saarella ei ole myrkyllisiä eläimiä, eikä meressäkään ole kuin muutamia vaarallisia otuksia, jopa hait ovat ystävällisiä, pieniä söpöjä haita ( n. 60 cm ) uiskentelee aivan rantavesissä. Saarella asuu myös runsaasti lepakoita, joiden touhut ovat päivällä mielenkiintoista katsottavaa.
Matkamme kesto oli 14 päivää perillä, se tuntui lyhyeltä, olisimme viihtyneet ainakin viikon lisää.
Malediivien Kuredu osoittautui todella rennoksi lomakohteeksi, jossa ostamisen riemua ei kaipaa eikä sitä tyrkytetä. Upea trooppinen luonto tarjoaa haasteita ja mahdollisuuksia, joista ystävällinen henkilökunta auttaa ja kannustaa nauttimaan. Me olemme todella tyytyväisiä lomaamme.
Lämmin Kiitos Helin Matkat, saimme juuri sitä, mitä tilasimme !
M & K & T, Kajaani